Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Kesä saapuu Utsjoelle


Saavuimme Utsjoelle viime tiistaina. Petsikossa koivut olivat tullessamme hädin tuskin hiirenkorvalla ja Utsjoella koivuissa oli jo pienet lehdet. Teno oli poikkeuksellisen kovassa tulvassa ja kaikki sivujoet kohisivat hyökyinä sulamisvesien syöksyessä kohti päävirtaa. Tenon veden korkeudesta kertoo jotain se, että vesi peitti allensa jopa Kivikosken mahtavan Kuninkaankiven. Sitten tiistain, on vesi laskenut n. 30 cm vuorokausivauhtia. Tätä menoa juhannuslohen pyytäjät saavat nauttia ajankohtaan nähden lähes normaalista vedenkorkeudesta.

Yksi eniten veden laskua odottaneista on Nuoraskarin tiira joka pesäpaikkaa odottaessa istui ensimmäiselle tulvan alta paljastuneelle kivelle. Jokin aavistus tai tieto tulvan laskemisesta tiiralla on, sen verran päättäväisesti se karikon nousemista tulvan alta seuraa.


 Kuninkaankivi viime keskiviikkona


Nuoraskari tänään


Nuoraskarin tiira


Me teimme eilen retken läheiselle Kuoppilastunturille. Onneksi lähdimme matkaan jo aamulla, sillä päivemmällä hellelukemiin noussut lämpötila olisi tiristänyt meistä monta lisähikipisaraa. Lunta oli Kuoppilaan rinteillä vielä monin paikoin. Neljä poroa ja pieni vasa käyskentelivät Kuoppilaan kaarevia kupeita. Huipulta oli myös helppo todeta, että Norjan suurtuntureilta riittää sulamisvesiä vielä pitkälle kesään. 


Sielikön kukat olivat vielä pieniä


Uuvanan terälehdet kurkottelevat kohti aurinkoa


Tämä valkoinen poro otti aurinkoa töyrään takana


Kuoppilastunturin huipulla näkymä kertoo sanoja enemmän


Rastigaisalla lunta riittää pitkälle kesään


Mökin pihalla on vilskettä. Meidän lisäksi samalle tontille on asettautunut useampi lintupariskunta. Lähimpään pönttöön asettautui leppälintupari, jonka touhuja on hauska seurata. Kun uros livertää merkkilaulun tulostaan, vastaa naaras pöntöstä omalla säkeellään. Kuukkelipariskunta huomasi nopeasti, että koiran syömättä jättämät ruoantähteet voi popsia kenenkään häiritsemättä. 


Leppälintu-uros on komea ilmestys


Kuukkeli sulattelee koiranruoka-ateriaansa


Kata on tosi valpas vahtikoira


Verstaalla valmistuneet vaaput saavat uimaopetusta verstaan uittoaltaassa. Lyhyen altaan seisova vesi mahdollistaa vaapun uinnin säätämisen vain osittain. Lopullinen uinnin hienosäätö tehdään aina kalastuspaikalla. Vasta aidossa virrassa vaapun ominaisuudet saadaan esiin.

  
Se parempi uittoallas


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti