Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Väinön kanssa kalassa



Kummipoika Väinö on jostain syystä innostunut kalastuksesta. Viime talvena syntyi ensimmäinen oma vaappu, jonka valmistumisesta voi lukea tästä. Viime viikon alussa tokaluokkalainen Väinö laittoi viestin toiveestaan kalareissulle mahdollisimman pian. Ensimmäinen kala virvelillä oli Väinöltä vielä saamatta ja kummisetä saisi auttaa saaliin saamisessa. Onneksi torstaiksi löytyi yhteinen parituntinen koulupäivän ja jalkapallotreenien välissä. Sääennusteet lupasivat retkellemme aurinkoista mutta tuulista säätä. Koska Väinö ei ole sokerista, lähdimme matkaan Messilästä tuulenvireen  saattelemina. 


Väinö - kalamies


Pienen kaikuluotauskierroksen jälkeen vene ankkuroitiin lupaavalle apajalle. Kalahaltijat olivat päättäneet varmistaa Väinön saaliin saman tien, sillä ensimmäinen oma virveliahven tempoili siiman päässä heti ensimmäisellä heitolla. Riemu oli rajaton ahvenen päästyä veneeseen ja kuvauksen jälkeen sumppuumme. 


Väinön ensimmäinen virvelikala


Eväät kuuluvat jokaiselle kalareissulle, lyhyemmällekin. Herkkujen jälkeen kalastimme vielä toisella ottipaikalla ja saimme saaliiksi vain tärppejä. Kotimatkalla ajoimme yhdessä ohjaten korkeilla aalloilla hyppien kohti kotisatamaa. Olipas se mukava kalareissu.


Eväsherkut


Hollolalainen kalamies Seppo toi tuliaisia verstaalle. Laatikollinen rimoiksi sahattua hybridihaapaa pääsee vaappujen raaka-aineeksi. Hybridihaapa on kahden eri haapalajikkeen, eurooppalaisen ja amerikkalaisen risteymä, josta suunniteltiin aikoinaan uutta energia- ja kuitupuulajiketta maahamme. 
Kotimainen haapa taisi kuitenkin viedä voiton teollisuuden raaka-aineena koska sen rakenne soveltui hybridiä paremmin mm. selluloosan keittoon. Vaapunveistoon haapa käy erinomaisesti, normaalina ja hybridinä.


Hybridihaapaa


Haapa sopii erinomaisesti vaappujen materiaaliksi


Hollolan Uistimen nettisivuilla on uusia päivityksiä. Gallerian vaaput ovat saaneet uudet kuvat. Monet värit tunnetaan nimillä, jotka nekin näkyvät kuvaa klikattaessa. Uudet vaappukuvat ovat vielä sekalaisessa järjestyksessä, mutta ovat siis jo nähtävissä vaikka tästä linkistä. Päivitämme myös gallerian kalakuvia lähiaikoina. 


Tämäkin ottivaappu löytyy galleriasta



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti