Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Väinön vaappuprojekti


Kummipoikamme Väinö on kalastuksesta innostunut ekaluokkalainen. Viime keväänä Väinö harjoitteli jo puukon käyttöä vaappuverstaalla, tähtäimenään mm. oman vaapun veistäminen. Joulukuussa nuorimies ilmoitti haluavansa aloittaa kunnon vaapunteon, sillä kaikenlaisen kypsymisen ja kasvamisen jälkeen puukko pysyisi paremmin hyppysissä. Kummisetää ei tarvinnut kahdesti houkutella tähän yhteisprojektiin...

Jo ensi metreillä huomattiin, että puukon käyttö oli kehittynyt aimo harppauksin. Tärkeä oivallus vaappua veistettäessä oli, että syntyvän vaapun muotoa oli helpompi hahmottaa, kun kummisetä värjäsi tussilla poisvuoltavat alueet aihiosta. Väinö osoitti, että ekaluokkalainen pystyy uskomattoman taitaviin suorituksiin kun puuaines on sopivaa ja otteet työkaluista ovat oikeat. Muutamat projektin työvaiheista tehtiin "nelikätisesti" oikeiden työtapojen löytämiseksi. Ainoa asia jonka kummisetä joutui tekemään kokonaan, oli vaapun runkolangan taivuttelu. Harmittomasta puupalikasta taisi tällä kertaa syntyä aito kalojen kauhu. Todetkaa vaikka itse seuraavasta kuvasarjasta.


Väinö veistää ensimmäisiä lastuja


Punaisella merkityt alueet veistetään pois


Ensimmäinen hionta tehdään karkealla viilalla


Huolellinen hionta hiekkapaperilla näkyy lopputuloksessa


Runkolangan uran sahaus vaatii tarkkuutta


Runkolangan ja painon liimaus 


Tätä voi jo ihailla tyytyväisenä


Ruiskumaalari täydessä työssä


Maalauksen jälkeen seuraa lakkadippaus


Uintilevyn uran sahaus vaatii huolellisuutta


Valmiiseen uraan laitetaan liimaksi probionaattia


Koukutuspihdit tuntuivat aluksi oudoilta


"Vaappuhan on oikea uimamaisteri!"


Ei heti uskoisi ekaluokkalaisen ensivaapuksi


Ensimmäinen kala on jo napannut


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti