Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Sijaistoimintoa

Helenan nyyrytessä hieman flunssan kourissa useamman päivän, alkoi hän jo kaipaamaan edes jotakin kalastukseen liittyvää toimintoa. Sitä onneksi löytyi lukemisen muodossa. Viime kesänä tapaamamme kirjailija ja kalastusopas Pelle Klippinge nimittäin lähetti uusimman, juuri julkaistun kirjansa. Tämän lisäksi olemme ostaneet lähes kaikki saatavilla olevat hänen kirjoittamansa kirjat. 

Pelle Utsjoella kalojen narrattavana

Lukeminen on ollut mukavaa, sillä on erilaista lukea kirjaa, jonka tekijän tuntee. Helena kertoi kuulevansa Pellen äänen kirjan "kertojana" lukiessaan kirjoja. Tosin luku-urakkamme on vasta alussa, sillä molempien ruotsinkielen taidossa on vielä hiomisen varaa ja lukeminen on normaalia hitaampaa. Mieluisan tekstin lukeminen voittaa kuitenkin mahdolliset pienet hidasteet! Voi, kun koulussakin olisi ruotsin tunnilla luettu näitä kirjoja!

Pellen varhaisimmat kirjat

Kerronta kirjoissa on värikästä ja jouhevaa. Olemme jo päässeet tutustumaan niin meritaimenen- kuin lohenpyynnin saloihin erilaisten tarinoiden ja tieto-osioiden kautta. Josko sitä joskus itsekin pääsisi vielä taimenen kanssa samasta siimasta kisailemaan?

Uusimmat kirjat, joista Emån on julkaistu tässä kuussa

Ihan tuo lukeminenkaan ei Helenalle sijaistoiminnoksi riittänyt, vaan tänään piti vielä päästä sitomaan hänen elämänsä ensimmäiset putkiperhot. Apuun Helena soitti Kimmon, joka toimi opettajana ammattilaisen ottein.

Homma alussa, Helena kuuntelee Kimmoa tarkkana


Runko muotoutumassa


Alkaa olla valmista


Talven varalle piti tehdä vielä muutama pilkkiperho...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti