Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Pilkkikausi on avattu


Oikullinen alkutalvi on pitänyt tähän asti Etelä-Suomen pilkkijöitä ja talviverkottajia tiukasti maan kamaralla. Viime viikon pakkaset jäädyttivät Vesijärven lähijärvineen vihdoin käveltävään kuntoon. Lauantaiaamuna Messilän rantaparkissa oli runsaasti jäälle mieliviä kalamiehiä ja -naisia. Kalastajat olivat myös säidenhaltian suosiossa. Tyynessä säässä sekä muutaman asteen pakkasessa oli mukava nauttia talvisen luonnon kauneudesta. 


Pilkkikauden alettua myös variksilla alkoi maittavat ajat


Viime syksyn paras jigiapaja tuntui olevan ahvenien mieleen myös talvella. Suuria kyrmyniskoja emme nähneet, mutta pannulle kelpuutimme hyvästä saaliistamme seitsemän suurinta raitapaitaa. Lisäksi saamamme särjet ja kaksi lahnaa pääsivät seuraamme liittyneiden varisten ruokapöytään.


Helena ja Totti tutuilla vesillä


Tuoreet kahvit jäällä keitetään risukeittimellä


Joulun alla ilmestyi kalamiehen näkökulmasta pari mielenkiintoista kirjaa. Kaasisten veljesten Tenon reissuista kertova kirja oli pakko saada, sillä muistan hyvin nuo taitavat lohestajat oman lohestusharrastukseni alkuajoilta. Olimme Kaasisten tapaan majoittuneena Helanderin Jounin mökeissä monina kesinä ja usein satuimme lohestamaan samoilla viikoilla veljesten kanssa. Tutut paikat ja kalastajat vilahtelevat kirjan mielenkiintoisissa tarinoissa. Kaasiset ovat jättäneet jälkensä myös historiaan, sillä heidän kehittämiään perhoja, esim. Talkkari, löytyy monien rasioista.  


 Kalareissujen autenttista tunnelmaa


Ari Savikko ja Sulo Tiainen ovat kovan luokan ammattilaisia kalakirjojen parissa. Loppuvuodesta ilmestynyt uutuusteos vie ajatukset samalla Muonioon pian avattavaan Suomen Kalakirjastoon, minkä perustaja Savikko on. "Sata merkittävää kalakirjaa" nostaa esiin merkittävimmät suomen kielellä julkaistut kalakirjat, sekä kertoo perusteellisesti niiden taustat tekijäesittelyineen. Omassa hyllyssämme on myös jo jonkinlainen kokoelma kalakirjoja, myös ilahduttavan monta tämän kirjan esiin nostamaa teosta. 


Tässä yksi merkittävä kalakirja lisää


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti