Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

maanantai 22. huhtikuuta 2024

Lennartin joululahja

 Lennart on innokas nuori kalamies. Joulupukilla oli ollut erityisen hyvä tilannetaju, sillä Lennart sai joululahjaksi vaappukurssin, vieläpä kahdelle. Vaappukurssille kaveriksi mukaan saapui Harri, jonka tuliterä puukko pääsi verstaalla todelliseen testiin. Ensimmäisenä iltana molemmat miehet saivat valmiiksi kaksi vaappuaihiota. 

Lennart osoittautui heti taitavaksi puukonkäsittelijäksi. Vaapun muoto syntyi vaivattomasti ja runkolankakin taipui haluttuun muotoon pienellä harjoittelulla. Uuteen puukkoonsa vielä totutteleva Harri taitteli runkolangat hämmästyttävän helposti. Olikohan korukursseilla opituista taidoista apua myös tässä?



Ilmeet ovat keskittyneet, kun ensimmäiset lastut lentävät haapapalikoista
 

Runkolangan uran sahaus vaatii tarkkuutta


Siimalenkki syntyy runkolankaan ensimmäisenä
 

Ensimmäinen ilta on takana ja ilmeet kertovat kaiken


Ruskan kanssa ulkoillessa on nyt tullut pidettyä kameraa mukana. Metsäkauriita näemme päivittäin, samoin rusakkoja. Viikonloppuna sain muutaman hyvän otoksen alueellamme liikkuvista kauriista. Ruska on kovasti innostunut jäljistä ja niiden seuraamisesta. Onkohan sillä hieman riistaviettiä? Niin taitavasti se seuraa rusakon, ketun ja kauriin jälkiä.


Kauris seuraa meitä liikkumatta


Potretti


Takatalvi jatkuu ennusteiden mukaan vielä muutaman päivän


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti