Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2019

Yhteistä iloa


Eilen vietimme Hollolan Uistimen pilkkipäivää Hollolan Siikaniemessä. Aurinkoinen sää kruunasi yhteisen päivämme joka oli täynnä tähtihetkiä. Kalastuksellisesti päivä oli täydellinen. Jokainen pilkkijä sai kaloja, siis useita. Eniten jäälle taisi nousta lahnoja, joita kertyi lopulta reilut parikymmentä. Särkiä kertyi saman verran ja tavoitelluimpia ahvenia lähes yhtä monta. Erityisen mukavaa oli että kunnon paistiahvenia tarttui useamman pilkkijän koukkuun. Päivän suurimman kalan nosti Elisa, jonka iso lahna mahtui avannosta juuri ja juuri. Upea elämys oli myös nähdä merikotka, joka kaarteli Siikasalmen yllä ylväänä. 


Jere riemuitsee päivän ensimmäisestä ahvenesta


Elina ja Nano pilkkivät yhdessä


Elina oli päivän ahvenkuningatar


Elisan jättilahna


Komea paistiahven


Petu nosti lahnoja jäälle solkenaan


Seppo tuntee Siikaniemen vedet


Nikon raitapaita


Seppo ihastelee Vesijärven ahvenen kauneutta


Saarten välissä oli sulaa


Kolmen tunnin pilkkimisen jälkeen suuntasimme Rysänperän kodalle evästauolle. Parien kumisaappaiden kuivatteluiden lomassa kodalla tarjoiltiin päivään osallistuneille murkinaa oikein kunnolla. Kahvitarjoilun ohessa paistettiin makkaraa ja syötiin voileipiä. Makeita herkkuja oli joka lähtöön. Sepon herkullinen omenapiirakka vei kielen mennessään. Keksit, makeiset ja suklaat täyttivät mahat lopulta viimeistä sopukkaa myöten. 


Kodassa oli lämmin tunnelma


Jere ja Elisa peukuttavat mahtavalle päivälle


Evästauon jälkeen kävimme vielä jäällä reilun tunnin ajan ja kodalle palattuamme oli vatsoissa jälleen tilaa kahveille ja tuoreille lätyille hillon kera. Huh, huh mikä päivä! 


Seppo ja Kata ottavat aurinkoa


Mika luottaa tasuriin


Matti taitaa kaikenlaisen kalastuksen


Nuotiolättyjä!


Merikotka tarkkaili puuhiamme



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti