Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Talvilomapäiviä


Keski-Pohjanmaan reissullamme kävimme lopuksi Lestijoen Raiviossa katsastamassa mieluisan kalapaikan talvista ilmettä. Joki virtasi paksun jääkannen alla, vain tulipaikan edessä oleva voimakas virta piti jääkerroksen sulana. Aurinko lämmitti keväisesti kun paistoimme makkarat nuotiopaikalla. Suupielet kääntyivät hetkeksi alaspäin kun tien laitaan parkkeeratun automme rengas näytti vuotavan ilmaa. Renkaan täytön jälkeen ajoimme suoraan Kauppisen Pekan huoltoasemalle apua hakemaan. Ja tämä huoltoasema on nimensä veroinen. Rengas paikattiin hetkessä kuntoon ja annettiinpa korjaukselle jopa takuu. Kiitos Pekalle ja huoltomiehelle ykkösluokan palvelusta! Pekalta saa myös kalastuslupia.


Kata nauttii auringosta Raiviossa


Kummipoika Petri poikkesi Lestin mökillä demonstroimassa dronen käyttöä ja toimintaa. Petri on kuvannut dronella jo paljon ja käsittelee kamerakopteria sujuvasti. Drone totteli ohjaajaa uskollisesti ja hetkessä se lensi kauas silmänkantamattomiin. Ohjaimelta ja siihen liitetyn puhelimen näytöltä oli helppo seurata dronen kulkua. Valokuvien ja videoiden kuvanlaadut ovat hämmästyttävän hyviä. Muutenkin dronen ominaisuudet tekivät vaikutuksen. Näinköhän Petri antoi sysäyksen oman kuvauskopterin hankintaan? Pohjoisessa olisi niin paljon kuvattavaa lintuperspektiivistä.


Drone laskeutumisalustallaan


"Hei me lennetään"


Kummipoika opettaa kummisetää


Puhelimen näytöltä on helppo seurata dronen kulkua


Ilmakuva pilvien yläpuolelta


Reissulta palattuamme teimme torstaina pienen pilkkiretken Vesijärvelle. Lauri oli saapunut länsirannikolta Lahteen talviloman viettoon Keräsille. Kalamiehinä tunnetut Atte ja Niko päättivät viedä Laurin kunnon pilkkiapajille. Kesäiseltä jigipaikalta Lauri nosti pienessä tihkusateessa ennätysahvenensa ja koko porukan suurimman saaliin. 


Laurin avannon ympäristö alkoi täyttyä kaloista


Tänään kävin Pohjoisahon Sepon kanssa jäällä todellisessa auringonottosäässä. Hieno sää oli houkutellut jäälle paljon ihmisiä. Muutamat kävivät juttelemassa meidänkin kanssa, ehkä vähän Katan houkuttelemina. Jäällä törmää toisinaan todella mielenkiintoisiin ihmisiin. Tämä päivä jäi tästä syystä erityisesti mieleen. Suurin osa ihmisistä oli liikkeellä jalkaisin mutta erilaisia kulkupelejä kulki niin ilmassa kuin jään päällä. Näimme suksia, luistimia, mönkijöitä, moottorikelkkoja, yksi pieni lentokone, liitovarjoja moottorilla ja ilman sekä tietenkin potkukelkkoja. Potkukelkka on tällä hetkellä ylivoimainen kulkupeli jäällä liikkumiseen. Ekologinen ja terveellinen valinta.


Seppo peukuttaa hyvää saalista ja säätä


Liitoa moottorin avulla


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti