Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Talven viimeinen pilkkireissu?


Kevät tekee vihdoin tuloaan ja talvikalastuskausi lähenee loppuaan. Nopeasti lämmenneet kelit vesisateineen ovat sulattaneet lumet järvien jäiltä nopeaan tahtiin. Jäällä kävellessä kannattaa olla tarkkana, sillä sulamisvesien peittämällä jäällä kaikenkokoisten avantojen näkeminen on normaalia hankalampaa. Jäät ovat Vesijärvellä yhä yli puolimetrisiä, mutta heikkenevät nopeasti säiden lämmetessä. 

Simo on viettänyt suuren osan elämästään eteläisellä pallonpuoliskolla. Koska pilkkiminen on siellä ollut lähes mahdotonta, päätimme korjata tilanteen kun se näillä jäillä vielä on mahdollista. Pilkkimisen aloitettuamme Simo saikin porukkamme ensimmäiset kalat. Vaikka kalojen syönti ei ehkä ollut aiempien reissujemme kaltaista, saimme kukin harvakseltaan pieniä ahvenia ja hyvän kokoisia särkiä tutuilta ottipaikoilta. 

Jos kalojen syönti jätti toivomisen varaa, oli keli mitä hienoin. Veden peittämä jää oli kuin peili ja maisemat näyttivät sinertäviltä, kiitos pilvisen sään. 


Ihka-aito aasi toivotti meidät tervetulleiksi Vaaniaan


Simo ja paistokokoinen ahven 


Timo oli pukeutunut maiseman väreihin


Seppo haaveilee uudesta pilkkirepusta ensi talveksi


Peilijää


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti