Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kaukokaipuuta


Vaikka kesään on vielä jonkinmoinen tovi, ei sinne ole kamalan pitkästi. Onhan totta, että ensi kuun jälkeen jo nokka suuntaa kohti pohjoista. Kalastuskuume on ilmennyt flunssan jatkumisena. Kotona flunssahavaintoja on ollut päivittäin yskän, aivastelun ja niistämisen muodoissa. 

Tämän viikon runsas kalastusaiheinen uutisointi on myös ollut omiaan lisäämään pohdintaa kalastamisen perimmäisestä tarkoituksesta. Kalastamiseen ja kalakantojen kestävään hoitoon on syytä perehtyä huolella, onhan ihmisen tehtävänä vaalia ympäristöään. Ja meillä vanhemmilla on velvollisuus jättää asumiskelpoinen ympäristö seuraavalle sukupolvelle.


Tämä taulu kertoo enemmän kuin kolme sanaa


Kaukokaipuuta on lievitetty kesän remonttihomman tarvikkeiden suunnittelemisen avulla. Tarjouspyyntöjä varten on pitänyt laskea ja varmistaa ja laskea ja varmistaa erilaisten rakennustarvikkeiden määrää. Tarjouspyynnöt ovat lähteneet ja pian valitaan kisan voittaja. Juhannuksen aikaan pitäsi joen rannalla olla uusittu mökin katto...


Mieli tekee jo kovasti näihin maisemiin...


Tännekin ajatukset karkaavat usein


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti