Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Pikkujoulut


Perinteiset Hollolan Uistimen pikkujoulut pidetään Riihelässä su.11.12.2011 klo 15. Mukaan kutsutaan täten kaikki vaappukouluun aikojen saatossa osallistuneet, perheiden kera. Muutkin Hollolan Uistimen lähipiiriin kuuluvat ovat luonnollisesti tervetulleita. Ilmoittautumisia otetaan vastaan tästä päivästä lähtien.

Ohjelmassa on jälleen uuden elokuvan ensi-ilta. Lohien ja harjusten lisäksi Tenon rannoilla kuvatulle filmille taltioitui viime kesänä monia, näilläkin sivuilla esiintyneitä kalamiehiä. Pikkujouluissa rattoisan yhdessäolon lisäksi suut pannaan makeaksi kahvien ja virvokkeiden kera. Uutena ohjelmana on pöytälätkäturnaus pelaamisesta kiinnostuneille. Nyt viimeistään kannattaa kaivaa oma peli kätköistä ja aloitettava valmistautuminen koitokseen. Parhaat kiekkoilijat palkitaan ruhtinaallisesti.

Nämä maisemat tulevat tutuiksi uudessa elokuvassa

Yksi filmitähdistä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti