Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Kuninkaankivi


Tenojoella monet joen kivistä ovat saaneet oman nimen. Jotkut nimistä ovat jopa satoja vuosia vanhoja. Nimet ovat kulkeneet joen rannoilla asuneiden ja joella kalastaneiden perintönä sukupolvilta toisille. Useimmat nimetyt kivet sijaitsevat merkittävien kalapaikkojen läheisyydessä. Kivi, useimmiten kookas tai muodoltaan huomattava, on voitu nimetä esim. henkilön tai vaikkapa sattumuksen mukaan.

Kivikosken Kuninkaankivi lohensoutajan silmin

Tenon rannoilta löytyy kolme Kuninkaankiveä. Yksi on Ylä-Tenolla ja kaksi muuta ovat Utsjoen kirkonkylän läheisyydessä, Kivikosken ja Vetsikon rannoilla.
Kuninkaankivet ovat Strömstadin rajankäynnin aikaisia rajamerkkejä vuodelta 1766. Kivet ovat merkkinä vuoden 1751 rajasopimuksesta, jolloin Tanska-Norjan ja Ruotsi-Suomen rajat virallistettiin. Vielä tänäkin päivänä voimme nähdä Ruotsin kuningas Adolf Fredrikin kruunumonogrammin kunkin kiven kylkeä koristamassa. 

Pohjoismaista historiaa

Anitta ja Pauli ovat kalastelleet jo useina kesinä Kivikoskessa. Kosken rannalla olevan vuokramökin ikkunasta näkyykin juuri tuo mahtava Kuninkaankivi kuninkaallisine leimoineen. Kokkolalaispariskunta tuntee lähivesien kalapaikat tarkasti. Paulin omat vaaput ovat osoittautuneet Kivikosken kaloille vastustamattomiksi, niin myös menneenä kesänä. 
Pauli poikkesi Tenolla myös loppukesästä. Pitkän väsytyksen jälkeen karannut jättikojamo olisi antauduttuaan pistänyt lähitienoon ennätykset uusiksi.

Anitta ja Pauli

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti