Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Ajan virtaa



 Rovaniemellä on juhlittu viikonlopun aikana pyöreitä vuosia. Hollolan Uistin onnittelee miehen ikään ehtinyttä sotilasmuusikkoa jolle työkaverit hommasivat joka kelin/kalan vaappukokoelman nimikkovaapun kera. 


Päivänsankarin nimikkovaappu


Juhlan aihetta antoi myös uutinen Anna-Riikan, tämän blogin aktiivisen lukijan, uudesta työpaikasta. Vuosien ahkerointi sai palkintonsa lopulta todella hienon ja merkittävän työn muodossa. Niin ne elämän  palapelin palaset loksahtelevat omille paikoilleen...


Luonnon väririkkaus hämmästyttää ulkona liikkujaa. Syksyn lähestyessä kasvit valmistautuvat talven tuloon ja lehtivihreän kadotessa astuvat muut värit vähitellen esiin.


Hetki ennen lakastumista


Syksy on puolukan aikaa


Vitivalkoinen höyhen havuihin tarttuneena


Valo nauttii lenkistä Kintterönsuolle

Hollolan Uistimen sivuille on lisätty paljon uusia kuvia Galleriassa (Reissut ja Muut kuvat)


sunnuntai 19. elokuuta 2012

Minkä nuorena oppii...


Kummipoika Väinö on ehtiväinen nuorimies. Lauantaina poikkesimme Hammonjoen viihtyisällä laavulla nokikahveilla ja samalla tutustuimme Väinön kanssa perhokalastuksen alkeisiin. Kohta kaksivuotias Väinö oli perhovavan kanssa heti sinut. Kirkkaassa vedessä uineet puronieriät eivät kuitenkaan olleet ottituulella. Omat eväämme maistuivat aurinkoisessa säässä makoisilta.


Väinö ja Piia-äiti Hammon hevosia tervehtimässä


"Tuolla taitaa olla kala!"


Kummitädin kanssa on hauska kalastaa


"Nyt osaan jo ihan itse"


Jokaiselle paistettiin oma nimikkomakkara


Väinöä hymyilyttää


Hollolan Uistimen nettisivuja on päivitetty. Kaikki Gallerian vaappukuvat ovat nyt uusittu. Kaikkia mahdollisia värejä ei yritettykään mahduttaa mukaan, mutta viime vuosien parhaimmat ottivärit ovat julkaistujen joukossa. 

Viime päivät on verstaalla ahkeroitu lahjatilauksen parissa. Merkkipäiviään pian viettävä kalamies tulee saamaan lähiaikoina mieluisan paketin.


Suopursu



sunnuntai 12. elokuuta 2012

Sadonkorjuuta


Syksyn ensi merkit näkyvät ympäröivässä luonnossa. Kasvukausi lähestyy loppuaan ja sato on pian valmis korjattavaksi. Pihapuutarhan marjat ovat juuri nyt parhaimmillaan vaikka suoraan pensaasta popsittaviksi. 
 Lohenkalastuksen sato on myös korjattavana. Muutama viikko sitten pyydetty, vakumoitu ja pakastettu lohi maistuu yhä makoisalta. Kesän aikana pohjoisessa kuvatut videot ovat päätyneet jo lähes valmiiksi elokuvaksi. Vielä viimeinen hienosäätö editoinnissa ja "filmi" on valmis katsottavaksi jo perinteisissä Hollolan Uistimen pikkujouluissa talven kynnyksellä.


Puutarhan satoa


Elokuvan satoa - Rasti- ja Keinugaissa Kuoppilastunturilta nähtynä


Kuoppilastunturin rinteillä kasvaa sieliköitä. Pienen pieniä ovat niiden kukkien nuput ennen puhkeamistaan


Rullaluistelu kuuluu soudun ohella sulan ajan lempilajeihini. Näissä lajeissa kädet ja hartiat saavat toivottua liikettä arkityön vastapainoksi. Kun työ on lisäksi sisätyötä, paitsi eilen, tuntuu ulkoliikunta kaikkein houkuttelevimmalta. Raitista ulkoilmaa ei korvaa mikään.


Tässä lajissa kunto nousee ja maisemat vaihtuu


Viikonloppuna saimme pitkätukkaisen vieraan. Valo on vuoden ikäinen hyväkäytöksinen schapendos joka piipahti luonamme päivähoidossa. Tämän helpompaa päivähoitolaista ei löydä kovin helposti. 


Valoon on helppo ihastua


Hollolan Uistimen nettisivut olivat viime viikon ajan suljettuina. Palvelimella tapahtunut pieni onnettomuus on saatu selvitettyä ja vauriot korjattua. Nyt Hollolan Uistimen kotisivut ovat jälleen auki. Lähiaikoina sivuille tulee uusia kuvia sekä tuore tarina.  


keskiviikko 8. elokuuta 2012

Vikaa, vikaa...


Hollolan Uistimen kotisivujen palvelimella on ollut ongelmia pari päivää. Saamani tiedon mukaan vikaa  korjataan parhaillaan ja sivuille pääsee pian taas normaalisti. 
Kesän jäljiltä nettisivuille ilmestyy lähiaikoina uusia kuvia ja tarina.

 Niitä odotellessa...





sunnuntai 5. elokuuta 2012

Summa summarum


Kesälomat ovat jo takanapäin ja päivätyöt alkaneet. Niinpä nyt on hyvä aika palata ajatuksissa hetkeksi menneeseen. Viime kesältä kertyi rutkasti kokemusta lohenkalastuksen saralta. Uusia vaappujen ottivärejä löytyi taas ja uinnin osalta parasta tietoa tuli paitsi saatujen lohien muodossa, myös paikallisen vaappumestarin neuvomana. Taas on nikkarilla ensi talveksi uusia ideoita vaappuverstaalla toteutettaviksi. Tuotekehittely jatkuu ja jatkuu...


Lohien ruokalistan suosikit kesällä 2012


Nämäkin kävivät lohen suussa


Kesän viimeinen lohitärppi tuli Helenan sitomalla perholla


Kesän aikana kamerat räpsyivät ahkerasti. Kuusiviikkoiseen lomaan Tenon rannassa mahtui paljon muisteltavaa.

Rakennustiimi vakavana


Lohen selkäevä...


Erityisen kaunis vihreä kivi


Tunturikatkero 
 on tunturin - ja koko Suomen - sinisin kukka


Annebaktin ruohokenttä - täällä ulkokahvit maistuvat erityisen hyvältä


sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kotia kohti


Kesäloman viimeiset päivät Tenolla tarjosivat paljon tapahtumia. Kaloja tuntui olevan nousussa mukavasti ja Anssin kanssa kalastetut neljä viimeistä lupavuorokautta antoivat venekunnallemme viisi isoa tittiä. Kesän kokonaissaalis oli todella hyvä, sillä saimme kaksi suurta lohta monien lohijalkojen ja tittien lisäksi. Erityisen mukavaa oli se, että vieraamme pääsivät väsyttelemään lukuisia punalihaisia. Tämän kesän kalahaltioiden ehdoton suosikki oli 83-vuotias Aimo, jonka lohiviikko kirjoitetaan historian lehdille kultakirjaimin.


Anssin hymy on herkässä


"Kivikosken väri" maistui kesän viimeiselle lohelle


Kesän aikana kamerat olivat ahkerassa käytössä. Lapin luonto tarjoaa valtavasti nähtävää niin kasvien kuin eläinten osalta. Ohessa muutama kameran etsimeen eksynyt eläväinen.


Heinäsirkka, mutta kuka tunnistaisi alalajin?


Päivänkorento


Kuukkeli pihakoivussamme


Tämä pykeijalainen nuori lokki ontui jalkaansa


Kesä Utsjoella kului uskomattoman nopeasti. Kotiinlähdön alla lähtövalmistelut ja pakkaaminen tuntuivat tällä kertaa tavallistakin haikeammilta. Lukuisat vieraamme ilahduttivat meitä valloittavine persoonallisuuksineen ja auttoivat meitä mökkiarjen askareissa. 

Kimmo saapui mökillemme juuri lähtömme kynnyksellä. Tuore motoristi oli korvaamaton apu uutta venekatosta pystytettäessä. Kimmo jäikin mökillemme lähtömme jälkeen pariksi päiväksi, pitäen sitä tukikohtanaan Finnmarkin kierroksillaan. 


Saumatonta yhteistyötä


Kotimatkalla kävimme Halsualla katsomassa Haapakorven Wilmaa. Wilma on Mastokankaan perheen uusin jäsen, joka naskalinterävillä hampaillaan tutustuu kaikkeen mahdolliseen. Tästä koirasta kuullaan vielä, niin näyttelykehässä kuin hirvimetsällä.


Wilma, 12-viikkoinen karjalankarhukoiratyttö


sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Lohisoppaa


Mökkimme ikkunasta kurkistamalla silmiin osuu pala Suomen historiaa. Norjan puolella Tenoa sijaitsee kookas kallio, Sundebákti, jonka pintaan on hakattu ja maalattu keltainen vaakuna. Strömsdalin rauhan (v. 1766) peruja oleva Tanska-Norjan kuningas Christian VII:n nimeä kantava vaakuna muistuttaa joella liikkuvia Skandinavian maiden useista eri rajankäynneistä. Suomi-Ruotsi muodostivat tuolloin toisen rajanaapurin, jonka kuninkaan Adolf Fredrikin vaakuna sijaitsee reilun kilometrin päässä ylävirtaan, Kivikosken rannalla.


Christian VII:n vaakuna Sundebáktiin hakattuna


Anssi saapui Johkamielliin loppuviikosta. Aikaisemmin Ala-Tenolla kalastellut ja lohikärpäsen pureman saanut Anssi tutustui ensi kertaa Kivikosken ja Vitoslompolon ottipaikkoihin. Saimme kahdella soutuluvalla kolme kojamotittiä, jotka olivat kooltaan lähes identtisiä. Helena loihti meille ensiluokkaisen lohikeiton jonka maku ei totisesti jättänyt toivomisen varaa. Namskis!


Anssi ja Kivikosken parikiloinen titti


Punahile-hollolalainen harhautti tämän pikkukojamon

Tenon rannat ovat täynnä toinen toistaan koreampia kiviä. Värikkäistä kivistä pitävälle nämä rannat ovat oikea aarreaitta. Kiukaille täältä löytyy todella erikoisia tuliaisia.


Ihan kaikki kivet eivät ole pyöreitä


Oliivinvihreä ilmestys


Diabaasi - onnenkivi


Silmänruokaa tarjoavat myös monet kukat. 
Tässä kaksi tyypillistä Tenon varren asukkia.

Metsätähti aamuauringossa


Kullero