Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 6. syyskuuta 2026

Editointia ja hoitokoiramme Usva

Uusimman kesäelokuvan editointi on jo alkanut. Kuvattujen leikkeiden määrä on kasvanut vuosi vuodelta, mikä antaa runsaammin vaihtoehtoja editointivaiheessa. Tänäkin vuonna elokuvassa on edellisiin verrattuna jotakin uutta ja väsytysvideoita saatiin taltioitua enemmän kuin vuosiin. Kameroiden kehitys on ollut huimaa. Saa nähdä, mitä tekniikan kehittyminen tarjoaa seuraavan kymmenen vuoden aikajänteellä. 


Vene oli käytössä tänä kesänä ensi kerran vuosiin


Meillä on ollut viikon verran tuttu koira hoidossa. Usvan omistajat ovat viettäneet vihdoinkin kesälomiansa ja matkustivat ansaitulle sekä virkistävälle lomalle. Usva ja Ruska ovat nauttineet toistensa seurasta ja Usvasta on löytynyt uusia, ennen näkemättömiä piirteitä. Nyt viisivuotias Usva houkuttelee Ruskaa leikkimään ja olemme saaneet nauraa tälle kaksikolle kerran jos toisenkin. Tämä viikko on tehnyt hyvää molemmille ja heidän suhteensa on nyt lämpimämpi kuin koskaan. 


Ruska ja Usva leikin tiimellyksessä


Tänään kävimme kävelemässä parin tunnin päivälenkin Lahden Terveysmetsän nimikkopoluilla. Nämä valitut reitit ovat hyväkuntoisia ja opasteet ovat ykkösluokkaa. Reiteillä kerrotaan myös matkan varrelle osuvista luontokohteista. Luonnossa liikkumisella on selviä terveysvaikutuksia - niin kuin hyvin tiedämme ja olemme sen myös itse kokeneet.


Lahden Terveysmetsähanke sai tukea EU:lta



Tässäpä nerokkaat, kaatuneen kuusen rungosta tehdyt askelmat 
kostean paikan ylittämiseksi


Ruska ja Usva katetulla taukopysäkillä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti