Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Kirkkaitten vesien äärellä


Eilen teimme mielenkiintoisen patikkaretken uusiin maisemiin. Iso-Melkutin sijaitsee Lopella, Räyskälän kylän lähellä. Poikkeuksellisen kirkasvetisen järven ympäri kiertää polku, joka on osa Hämeen Ilves-reittiä. Opastein varustettu Ilves-reitti on kokonaisuudessaan n. 250 km pitkä, joten siinä riittää patikoimista kokeneemmillekin pitkäksi aikaa. 


Aatu ja Kata kulkivat hienosti yhdessä


Kirkas vesi näyttää turkoosilta kauempaakin


Yksi lukuisista Ilves-reitin opasteista


Ison- Melkuttimen rannoilta löytyy kaksi tulipaikkaa laavuineen ja käymälöineen. Kirkasvetinen järvi on myös sukeltajien suosiossa. Sukeltajien reitit kulkevat usein järven vedenalaisen harjun liepeille. Kaksi muuta harjua ovat muutamia metrejä pinnan yläpuolella ja ne ovat retkeilijöiden suosikkikohteita pituutensa ja kapeutensa ansiosta. Varsinkin pidempi ja kapeampi Tokholmannokka on varsinainen nähtävyys. Mekin pidimme maittavan evästauon aivan nokan kärjessä. 


Viisisataametrisen Tokholmannokan alkupää


Sukeltajat valmistautuvat sukellukseen


"Ja nyt mennään..."


Aatu testaa retkiriippumattoa


Nikkarointihommat ovat jatkuneet, kuinkas muuten. Kalaveistos on edennyt jälleen askeleen. Tänään sille ilmestyi suu ja pää alkaa muistuttaa vähitellen oikeaa taimenta. Suun sisäpuolen hionta on seuraavana vuorossa, samoin evien viimeistely. Kohta veistostyö kääntyy loppusuoralle.


Sehän alkaa näyttää kalalta


Vaappuhommiakaan ei ole unohdettu. Hyviksi havaittuja värejä on maalattu suurin toivein. Näinköhän pääsisimme lohestamaan vielä tulevana kesänä. Toiveissa on aina hyvä elää. 


Jos lohikesä pitäisi pärjätä viidellä vaapulla, niin tässä olisi kolme...


… ja tässä loput


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti