Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Joulupukin verstaalla


Viime aikoina verstaalla on nikkaroitu monia pukin konttiin meneviä asioita. Useimmista ei parane nyt hiiskua sen enempää, mutta joulun jälkeen palanemme niihin tarkemmin. Kimmo on ahkeroinut aiemmin aloittamansa kuksaprojektin parissa erinomaisella menestyksellä. Pahkan sisältä paljastui lopulta hieno kuksa, kuten seuraavista kuvista voi päätellä.


Tällä konstilla kuksan kuppiosa on taatusti pyöreä


Koverrustalttaa tarvitaan pohjan muotoiluun


Hiontalaikka tasoittaa epätasaisuudet


Ja loppu viimeistellään käsin


Suolassa keittämisen jälkeen on kuvioiden polttamisen vuoro


Kuppiin hiotaan kosteita kahvinporoja ja pinnalle sipaistaan parafiiniöljy


Puun kauneutta ja Kimmon käsityötä


Tästä ei lahja enää parane


Ensi viikolla muutamiin koteihin saapuu pieni paketti. Toivottavasti dvd-levy säilyy ehjänä kuljetuksessa ja viime kesää voidaan muistella kotisohvalta katseltuna. Seuraavasta joululahjasta en uskalla paljastaa yhtään enempää, jotta sitä ei tunnistettaisi.


?


Kuvauskalustoa on uusittu muutaman vuoden tauon jälkeen. Tekniikka kehittyy vauhdilla ja toivottavasti saamme nauttia tulevissa julkaisuissa, niin blogissa kuin seuraavassa elokuvassa, entistä laadukkaammista kuvista ja videoista.



Näiden käyttöön täytyy perehtyä kunnolla



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti