Tänä viikonloppuna avattiin Suomen Kalakirjasto. Uutisissa mainittiin sen olevan ensimmäinen suomalainen kalakirjasto. Kuitenkaan kukaan muu, kuin Savikon Ari ei tuohon pysty. Kirjasto tulee olemaan ainutlaatuinen myös jatkossa. Sen kokoelma on todella pitkän keräilytyön tulos. Kirjastossa on yli 350 hyllymetriä kirjoja ja paljon muutakin kalastukseen liittyvää rekvisiittaa. Arilla on ollut viisautta tehdä juuri päinvastoin kuin esimerkiksi valtion varoilla muuten tehdään. Hän mainitsi kesällä, että juuri nyt on tärkeää kerätä kirjat yhteen kokoelmaan. Elämme yltäkylläisyyden aikaa, ja tässä ajassa valtio säästää poistattamalla kirjastoista kirjoja. Tässä ajassa Arin työ on entistä arvokkaampi. Vertaamme mielellämme Arin ymmärrystä ja Suomen Kalakirjastoa vaikkapa Elias Lönnrotin tai Samuli Paulaharjun merkitykseen suomalaiselle kulttuurille.
Kiitos Tutkimusmestari Ari Savikko!
(tuo titteli on virallisestikin Arin titteli)
Kalakirjaston antimia
Helena kävi piipahtamassa töiden merkeissä Kilpisjärvellä. Helenan tuntevat eivät varmaan ihmettele, että hän järjesti itselleen hieman laatuaikaa tunturissa...
Kilpisjärven kylä
Saanajärvenlompolo
Pieni, mutta kaunis taimen uskomattoman kirkkaassa vedessä
Saanan juurelta näkee lumihuippuisia tuntureita
Ehdimme loppuviikosta vielä kalallekin. Vesien vähän viilennyttyä ovat ahvenet ja kuhat alkaneet innostua niille tarjotuista pyydöistä. Olemme syöneet viime päivinä runsaasti puhdasta lähiruokaa...
Helenan ennätyskuha
Erilaiset vesiliikennealukset ovat osa lahtelaista elämää
Saanajärven kodan tunnelmaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti