Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Retkiviikonloppu


Vietimme retkiviikonlopun loistavassa säässä. Aluksi Hanna ja Helena hiihtivät Messilästä Siikaniemeen, jossa heillä oli käytössä Siikaniemen kota Rysänperällä. Kota oli saatu käyttöön Päijät-Hämeen kalatalouskeskukselta, mutta sitä vuokraa Siikaniemen leirikeskus varsin kohtuulliseen hintaan.



Lähdön tunnelmaa


 Ahkiot ja Sivakkaleidit valmiina


Ahkioihin oli pakattu normaalipäiväretkeä enemmän tavaraa, sillä Hanna ja Helena yöpyivät Siikaniemen rannassa teltassa. Mikäs oli teltassa yöpyessä, kun Vaiskan opein homma hoitui mallikkaasti. Olihan Helena käynyt viime vuonna Piian kanssa Ankarat Avotunturit -porukan Johdantokurssin. Niillä opein homma hoitui, vaikka pakkasta oli ollut yön aikana Riihelässä 23 astetta. Teltassa naiset pärjäsivät mainiosti ja ilta- sekä aamuruoat hoituivat kodassa.


Viiden tähden hotelli


Rysänperän kota


Yksi osa Hannan iltajumppaa


Hyvin nukutun yön jälkeen Ari tuli hakemaan Hannaa vielä jatkohiihdolle. Helena lähti palauttamaan avainta sekä purku- kuivaus- ja putsaushommiin.


Ari ja Hanna lähdössä kohti Hollolan kirkkoa


Evästauko


Viikonlopun sää


Helena haki Hannan ja Arin kirkolta saunomaan ja teimme vielä yhdessä maittavan illallisen.

Ihan tuokaan ei riittänyt, vaan sunnuntaiaamuna piti lähteä Vaaniaan kalaan.... Ja syömään jälleen retkiruokaa ;-)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti