Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Ahventen apajilla


Viikko vierähti työn merkeissä iltoja myöten joten harrastuksille jäi aikaa vasta viikonloppuna. Lauantai olikin melkoinen juhlapäivä, kun uusin askarteluvärkki ilmestyi pihamaalle Juhan traktorin lavalta. Työkaverin piharemontin yhteydessä pihalta kaadettiin varsinainen kuusivanhus, jonka tyviosan halkaisija on peräti 80cm! Muutamia ideoita on jo kyseisen mahtipuun hyödyntämiseksi, mutta antaa ajatusten laukata hetki ja katsotaan mitä puusta voisi saada aikaiseksi. Joka tapauksessa nyt pihalla seisoo aivan valtava kuusen tyvi jonka viimeinen elämäntehtävä on ilahduttaa meitä vielä jollain tavalla.


Mitä kaikkea tästä voisi tehdä?


Kävimme tänään ahventen perässä tutuilla ottipaikoilla. Vaikka Vesijärven vesi on vielä kesäisen lämmintä, syö ahven hetkittäin melkoisen hanakasti. Aamulla ahven on selvästi aktiivisimmillaan ja syönti hiipuu päivän edetessä. Tänään triomme sai hyvän joukon komeita ahvenia joista riittää syömistä useammallekin aterialle. Kimmon narraamat hauki ja kuha täydensivät kalansaaliimme. Kunnon kalaretkeen kuuluu kunnon eväät. Helenan gourmet-eräkeittiö loihti taas uskomattoman makuelämyksen. Kesäinen sää kruunasi yhteisen vapaapäivämme.


Silkkiuikku kalasti yhteisellä apajallamme


Veneen käsipumppu on mainio apuväline kun sumppuun vaihdetaan tuore vesi


Helenan lempikeittiön antimia


"Hyvä ruoka, parempi mieli!"


Jälkiruokakahvit korvapuustilla


Hauki mutustelee jigievästä


File poikineen


Tänään päättyi Tenon kalastuskausi myös paikallisten osalta. Ainoastaan Tana Brun alapuolisella alueella voidaan kalastaa meritaimenta elokuun loppuun saakka. Mahdolliset saaliiksi saadut lohet on vapautettava. Meritaimenkanta Tenon vesistössä on poikkeuksellisen hyvä, sillä tänä kesänä Tenovuonon taimenenpyyntiajan jatkamisen lisäksi sitä myös aikaistettiin lähes kuukaudella viime vuodesta. Taimen on vuonolle sijoittuvan syönnösvaelluksensa ansiosta turvassa jokipyynniltä lähes kokonaan. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti