Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Kulttuurityötä


Helena ajoi torstaina ruskavaellukselle Utsjoelle. Tällä kertaa autoon pakattiin vaellusvermeitten lisäksi aimo annos suomalaista kalastushistoriaa. Tutkija Eero Naskali teki mittavan elämäntyön kansanperinteen tallentamiseksi maassamme. Kuvausryhmänsä kanssa hän taltioi maamme tuleville sukupolville mm. tervanpolttoa, savenvalantaa, rakennustekniikkaa ja erityisesti kalastusta. Kalastus eri muodoissaan oli Eeron sydäntä lähellä. Perämeren lohenpyynnistä tehdyn dokumenttielokuvan teosta Eero kertoi mielellään. Kuvausryhmän lähdettyä kalastajien matkaan, oli rysään uinut 18-kiloinen isomus. Naapurissamme asunut Eero on kirjoittanut myös kirjoja. Kalastuksesta kiinnostuneille mainittakoon kirja "Näin ennen" (ISBN 951-95023-4-3), joka kertoo entisaikojen pyyntimenetelmistä. 

Nyt jo edesmenneen Eero Naskalin perilliset miettivät mitä tehdä tutkijan valtavalle arkistolle. 
Eeron tinkimätön tyyli taustoittaa kutakin tutkimus- ja taltiointikohdetta tuotti lukemattoman määrän muistiinpanoja, valokuvia, piirustuksia, karttoja ja muuta aineistoa, joka pääsi nyt vihdoin oikeaan paikkaan, Suomen Kalakirjastoon. Eerosta löytyy videohaastattelu, jossa hän kertoo kalastuksesta ja kansanperineen taltioinnista. Haastatteluun pääsee tästä.

Helena on jo ehtinyt käydä tunturissa. Lähettämiensä valokuvien perusteella ruska on parhaimmillaan Utsjoen korkeudella. Ensi viikon tunturiretkille on tiedossa paljon silmänruokaa.


Nuoraskari


Tenon rannat hehkuvat


Kirpeää punaista


Kuoppilastunturin maisemat sykähdyttävät aina


Inarissa Helena tapasi Tullimies-lohipeltien tekijän, Juhani Salmelan. Juhani oli tehnyt Tenolle joukon lohipeltejä. Tässä on hieno näyte suomalaisesta käsityötaidosta. Ensi kesä siintää jo ajatuksissa...

Tullimies poikineen


Pahkakuksa alkaa muotoutua kotiverstaassa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti