Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Elokuun elämyksiä


Viime sunnuntaina olimme Halsualla syntymäpäiväjuhlissa. Äiti-Helena täytti täydet 80 vuotta ja lähin perhepiiri kokoontui juhlimaan nuorekasta päivänsankaria. Sankari taitaa olla säidenhaltian suosiossa, sillä ennusteiden lupaamat sadekuurot jäivät tulematta ja aurinko paistoi koko päivän. Mimmi oli taikonut pöydät koreiksi kaikenlaisin herkuin. Mukavan päivän päätteeksi jokaisella oli vatsa piukeana.

Äiti 80v.


Kulunut viikko on sujunut Tenon vedennousua seuraten. Tällä hetkellä joki on melkoisessa tulvassa, mikä luo aikamoisen haasteen kalastajille. Lähivesillä viikko oli saaliiden suhteen melko hiljainen. Vitoslompolon kojamonköriläs on näyttäytynyt muutamille ja onpa se ollut hetken erään venekunnan siiman päässä. Lohi veti tällä kertaa pidemmän korren.

Korkean veden ansiosta Maaherranväylän harjukset ovat lähellä rantaa ja helposti pyydettävissä. Poikkesimme Helenan kanssa harjuksen pyynnissä kevein perhovälinein. Ensimmäinen harjus nappasi heti perhon osuessa veden kalvolle ja lyhyessä ajassa meillä oli toivotut neljä harjusta. 

Tenon reilun kokoisia harjuksia  

Pääsin Elmon veneeseen Ala-Tenolle. Lohen sielunelämään perehtynyt mies osasi jälleen valita oikeat vieheet siiman jatkoksi. Läheltä piti että veneessämme olisi ollut yhden lohen sijasta kolme. 

Tämä pikkulohi tarttui peltiin Palokoskessa


Helena ja Maria tekivät antoisan retken Norjan puolelle. Lukuisien lampien ja järvien lähimaastot pursusivat hilloja ja mahtavan kokoisia mustikoita. Elämys oli sekin, kun piekana ja kotka kävivät tervehtimässä lähietäisyydeltä. Samalla retkellä löytyi myös hieno pieni joki putouksineen.

Totti tähyää järvelle


Tuore kahvi maistuu Marialle


Ruohokanukan marja on myrkytön mutta mauton


Hilla maistuu kaikille

Ari Savikko on monille kalastusta harrastavalle tuttu mies eri yhteyksistä. Arin taidot suurien harjuksien ja siikojen pyytäjänä ovat tunnetut. Ari on ollut aina innostunut kalastukseen liittyvästä kirjallisuudesta. Hänen oma kirjakokoelmansa lienee maamme suurin ja kattavin. Suomen Kalakirjasto on Arin perustama kirjasto johon on koottu kaikkea mahdollista tietoa kalastuksesta ja sen ympäriltä. Uudet tilat valmistuvat Muonioon suunnitelmien mukaan ensi vuonna, maamme täyttäessä 100 vuotta. Kannattaa käydä Kalakirjaston sivuilla toteamassa kuinka ainutlaatuisesta hankkeesta on kyse. 

Ari kävi tutustumassa Törmälän historiaan. Törmälän asukkaiden mm. Oskari Röngän ja Wiljo Saariston päiväkirjamerkinnät ja muistiinpanot ovat mielenkiintoista luettavaa.  

Ari tutkimassa Törmälän vieraskirjaa


"Ken tänne käy, saa arkihuolet heittää"


Mökillä riittää askareita. Vanhat kuivuneet puunrungot pääsivät halkoina sisälle puuvarastoon. Samalla tuli hyötyliikuntaa parhaasta päästä.

Sauna lämpiää näillä useasti


Loppukesän viileät yöt ovat tuoneet tullessaan upeat aamusumut. 

Sumuista Tenoa


Sumu Mantojärven yllä peilautui järven pintaan


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti