Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Uusia apajia etsimässä


Pakkaset väistyivät vihdoinkin ja ulkoilijat saavat nyt nauttia hienoista säistä. Me hyödynsimme lauhtuneen kelin ja kävimme pari kalareissua ystävien kanssa. Perjantaina suuntasimme Hollolan kirkonseudulle, Parinpellon lahden edustalle. Aloitimme heti syvästä vedestä, yhdeltä viime talven "paraatipaikalta", mutta saimme nopeasti todeta että ahvenia ei siellä tällä kertaa ollut. Sen sijaan kun suuntasimme kohti rantavesiä, alkoivat vapojen kärjet notkahdella kalojen merkiksi. Kalakaverimme Timo nosti päivän komeimman kyrmyniskan joka nappasi pystypilkin alla olleeseen, Helenan sitomaan pilkkiperhoon.

Timo ja paistinpannulle pääsevä ahven


Helena tuunasi uuteen pilkkihaalariinsa minkistä kunnon hupunreunuksen


Tänään teimme retken Kymijärvelle. Vaikka olemme asuneet Lahdessa jo yli 30 vuotta, oli tämä reissu meille ensimmäinen vaikka järvi on yksi Lahden alueen suurimmista. Kymijärvi on tunnettu hyvästä kuhakannastaan. Kimmo tunsi kalojen olinpaikat entuudestaan, mikä oli helppo nähdä myös kaikuluotaimen näytöltä. Kalaa tuntui liikkuvan jään alla, mutta tällä kertaa kuhat jäivät meillä haaveeksi. Koko neljän hengen porukkamme yhteissaalis oli kaksi pientä ahventa. Kalakuumetta sairastava Ilari matkusti paikalle aamulla pääkaupunkiseudulta asti ja lupasi liittyä pilkkiseurueeseemme useamminkin tämän kevään aikana. 

Ilari nauttii pilkkimisestä


Tottikin viihtyy pilkkireissuilla


Lohiveistos on yhtä evää ja silmiä vaille valmis. Halkeamien korjaamisen ja viimeistelyhionnan jälkeen veistos pääsee hetkeksi sisätiloihin. Aikaisemmista veistoksista poiketen tämä kojamo tulee saamaan hieman väriä pintaan. Ajatuksena on tummentaa kalan selkä ja vähän kylkiäkin polttamalla, jotta väri olisi mahdollisimman lähellä kutuasuista kojamoa. 

Oikea etuevä


Selkäevä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti