Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivä


Tänään vietämme itsenäisyyspäivää. Maailman myllerryksiä seuratessa oma itsenäinen kotimaa tuntuu entistä arvokkaammalta. Kahden vuoden kuluttua oma Suomemme täyttää täydet 100 vuotta. Itsenäisyyspäivän lisäksi tänään on toinen adventtisunnuntai ja Toivo-isän syntymäpäivät, minkä johdosta lähetämme onnittelumme Halsualle.
Joulu lähestyy, samoin ensi lauantaina 12.12. klo. 16 vietettävät Hollolan Uistimen pikkujoulut. Taavetilla on pitänyt kiirettä viime päivinä, onhan oman joulukalenterin kuvissa pitänyt poseerata jos jonkinmoisissa tilanteissa. 
Taavetti ja itsenäisyyspäivän sekä toisen adventtisunnuntain kynttilät

Työmatka vei vastikään Japaniin, missä oli vastassa tuttuja ihmisiä ja hyvää ruokaa. Japanissa kalaa syödään paljon ja kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kaikenlaiset vesien antimet hyödynnetään tehokkaasti ja roskakaloja ei siellä tunneta. Kaikista kalalajeista saadaan aikaiseksi maittavia herkkuja. Ystävämme veivät meidät kalaherkkujen äärelle.

Vesi kielellä


Atsushi, Yuri ja Anni Asakusan temppelikaupunginosassa


Hiroshi ja Hiroyuki


Hiroyuki otti unet äitinsä Yukikon olkapäällä


Japanissakin on kalanveistäjiä

Näin Sapporossa tv-dokumentin, missä paikallinen ammattikalastaja veisteli kalafiguureja puusta. Yhdestä puusta veistetyt täysikokoiset kalat olivat yksityiskohdiltaan uskomattoman tarkkoja. Osaan kaloista tämä paikallinen nikkari oli veistänyt jokaisen suomun erikseen. Kymmenien veistettyjen kalojen joukossa oli myös muutama taiteellisempia vapauksia sisältänyt veistos. Kaikenlaista sitä ihmiset harrastavat eri puolilla maailmaa. Puisia kaloja, höh.

Kojamon työstäminen on jatkunut ulkomaan työkomennuksen jälkeen. Kalaa on päästy jo hieman hiomaan ja pian koko komeus lepää telineillä, joissa hentojen evien veistäminen onnistuu turvallisesti. Muutama vaatimaton halkeama on ilmestynyt aihioon sen kuivaessa vauhdilla verstaan lämmössä.

Kohta on evien vuoro

Tuttu kalamies Markus saalisti vastikään harvinaisen saaliin. Eri kalalajeja etsivä nuorimies sai siimaansa varsinaisen lottovoiton, ensimmäisenä maassamme. Tämä kalamiehen tähtihetki noteerattiin lehdissä asti. Onnea Markukselle!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti