Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Lomapäiviä


Keski-Pohjanmaalla sijaitsevalla Lestijärvellä on paljon nähtävää. Suurella järvellä löytyy aina uusia ja mielenkiintoisia kohteita. Lyhyellä retkellämme yhdistimme geokätköilyn ja pilkkimisen. Koska voimakkaat tuulet hankaloittivat jäällä liikkumista, suunnistimme tuulilta suojaiseen Lestijärven keskustan rantaan. Metsäsuksien kanssa jäällä oli helppo ja joutuisa sivakoida paikasta toiseen. Neljän geokätkön lisäksi löysimme läheisiltä saarilta kaksi paikkaa, joihin kannattaa käydä tutustumassa jos sattuu liikkumaan lähistöllä. 
Mäntysaaressa on hienosti hoidettu tulipaikka kylän tuntumassa. Talvisin se tarjoaa pilkkijöille ja hiihtäjille mukavan etapin ja kesäisin veneellä pääsee rantautumaan turvallisesti kevyelle laiturille. Mäntysaaresta muutama kilometri kaakkoon sijaitsevassa Kirkkosaaressa on pieni kappeli.  Historiallinen paikka on toiminut aikoinaan väliaikaisena hautausmaana, kun vainajia oltiin siirtämässä entiseen emäpitäjään, Lohtajalle. Nykyään kappelissa voi poiketa vaikka hiljentymistä varten. 

Mäntysaaren laavu on siistissä kuosissa


Polttopuut riittävät pitkään


Kirkkosaaren kappeli


Kappelin sisällä voi unohtaa kiireet


Kirkkosaaren luonnonalttari

Lestijärven pilkkiahvenet äityivät välillä hurjaan syöntiin. Saaliskalojen koko jäi kuitenkin niin vaatimattomaksi, että mökin valurautapannulle pääsi vain pari syömäkokoista harjaselkää. Näimme Jussinsaaren kupeella kalastaessamme kalasääsken, joka lensi ylitsemme lähietäisyydeltä. Se lienee ollut sama yksilö jonka kuvasimme viime lokakuussa.

Kalasääski oli aterioinut Jussinsaaren rannalla

Lauantaina suuntasimme Hollolan Tiilijärvelle siikojen narrattaviksi. Keli oli oiva pilkkimiselle ja Kimmon kaikuluotain kertoi kalaparvien uivan aivan syöttiemme tuntumassa. Mutta vavat eivät notkahdelleet...

Tuttu seurue Tiilijärven siikoja narraamassa


Ei näkynyt siikoja, mutta 
melkoinen ahvenenköriläs pelotteli pilkkimiestä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti