Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Lunta ja lämmintä

Ansku tuli Lahteen viettämään vaihtoehtoviikonloppua. Viikonloppu sujui pitkälti hyvän ruoan ja ulkoilun merkeissä. Sitä ennen oli kunnon haravointikelit. Totti nautti haravoinnin riemusta aivan kuten muutkin pikkupojat - hyppäämällä valmiiseen lehtikasaan ja levittelemällä lehtiä ympäriinsä...

Totti ja vaahteranlehdet toistaiseksi yhdessä kasassa...


Anskun kanssa päätimme lauantain ratoksi käydä Lapakistolla. Kun pääsimme parkkipaikalle alkoi satamaan lumiräntää, mutta se ei meitä säikäyttänyt, vaan aloitimme kiertämään pohjoisosan lenkkiä. Sää muuttui hetkessä hienoksi ja kuulaaksi syyssääksi. Saimme paitsi tehdä kävelykierroksemme myös nauttia nuotiolounaamme Ahvenlammin rannalla todella hyvässä kelissä. Ihan viime metreillä alkoi kuitenkin lumisade uudelleen, mutta sehän vain osoitti meidän olevan edelleen säidenhaltioiden suosiossa.

Alkumatkasta tapasimme tikan koputtelemassa puuta


Ahvenlammin lounasmaisema


Totti tarkkailee, josko lounasjälkkäripannarista jäisi myös hänelle palanen


Lapakiston rannalla alkoi lumisade uudelleen


Tänään suuntasimme askelemme Kintterönlammen ympäristöön. Jälleen meille jaettiin parhaita paloja suomalaisen syyssään osalta. Totti innostui leikkimään ja haukkumaan oikein pitkän kaavan mukaan. Lapinkoiran lempivuodenaika on varmaankin talvi, kun lumi saa aikaan moiset hepulit.

Ansku kuvaa Kintterönlampea


Syyssäiden parhaita paloja


Ja sitten sen lumen kaveri lämpö. Brasiliassa ei ole tietoa lumesta. Ennemminkin taitaisi olla tarvetta kunnon ilmastoinnille, jota kuulemani mukaan ei kaikilla konserttilavoilla kuitenkaan ollut saatavilla ainakaan konsertin aikana...

Kesäistä vehreyttä


1 kommentti:

  1. Terveiset Sao Paulosta! Koti-ikävä vain pahenee tätäkin blogia lukiessa...

    VastaaPoista