Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Vaaniassa vapa notkahtaa


Hiihtolomaviikon pilkkireissut suuntautuivat  Lestijärven jälkeen Vaaniaan, onhan paikka yksi Vesijärven varmimmista apajista. Keskiviikkona sää helli kalastajia. Aurinko porotti iltapäivällä kuin kevään saapumisen merkiksi ja tyyni sää teki jäällä olosta nautinnon. Pilkkijöitä oli liikkeellä ennennäkemättömän paljon. Kun kalatkin olivat hyvällä syönnillä, oli hymyt herkässä jokaisella. Seppo oli lähtenyt jäälle naapurinsa innoittamana ja sai kotiinviemisiksi hyvät paistinkalat. 

Seppo ihailee tulevaa päivällistään


Kimmo nauttii kunnon pilkkikelistä


Helena ja päivän yllätyskala, lahna


Perjantaina kylmä pohjoistuuli koetteli pilkkijöitä. Useimmat olivat katsoneet parhaaksi jäädä lämpimiin sisätiloihin, sillä olimme Timon, Sepon ja Kimmon kanssa lähes ainoat jäälle eksyneet. Vaania palkitsi meidät kuitenkin runsaalla kädellä. Talven ennätysahvenen lisäksi saimme jälleen erinomaista lähiruokaa lautasillemme. 

Hieno saalis kylmästä säästä huolimatta


Talven suurin pilkkiahven painoi 417g


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti