Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Juhlapäiviä


Kimmo poikkesi perjantaina kotivesillään läheisellä Työtjärvellä. Tämä Hollolassa sijaitseva pieni järvi on aiemminkin antanut komeita haukia mutta tällä kertaa KJJ-vaappumestari laittoi ennätykset uusiksi. KJJ-vaappuun napannut isomus väsyi Kimmon osaavissa käsissä varttitunnissa. Hauki painoi 13,090 kiloa ja pituutta mitattiin kokonaiset 123 cm! Tällaisen hauen leukaluusta saisi jo hyvän kanteleen, Väinämöisen tapaan.

Kimmon juhlapäivä ja Työtjärven monsteri

Kalaruokaa on syöty myös täällä Riihelässä. Kirkas lohikeitto maistuu herkulliselta ja lämmittää mukavasti kelien viiletessä. Kymmenen litran kattilaan mahtuu isommastakin lohesta tuleet soppavärkit.

Lohen viimeinen kurkistus

Väinö täytti juuri kaksi vuotta. Kummit onnittelevat kummipoikaa.

Kakussa on jo kaksi kynttilää puhallettavaksi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti