Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Vuoristorataa


Kulunut viikko tarjosi melkoista ylä- ja alamäkeä niin lohestuksen kuin mielialojen suhteen. Tenon pinta on laskenut roimasti ja on jo melko mukavassa kalastuskorkeudessa. Viileät säät ovat kuitenkin pitäneet huippusyönnin kurissa, samoin harjuksen paras pyyntikausi on vasta alkamassa. Edellisen viikon huippusaaliista oli vain muistot jäljellä.

Kimmo saapui Tenolle viikonloppuna ja ehti poiketa lohijoella vain muutaman päivän. Lohensoudusta jäi muisteltavaksi vain tuuliset kelit ja yksi vieheenlaskussa tullut lohitärppi. Piipahdus tutulla harjuspaikalla antoi sentään herkullisen paistikalan.

Kimmo Kivikosken Kuninkaankivellä


Aamusoudulle sumun saattelemana


Lehtisen Tenho, "Tenski", soitti isälleen Sepolle parisen viikkoa sitten ja kertoi lähtevänsä Tenolle. "Hienoa", vastasi Seppo ja kysyi: "Kenen kanssa olet menossa?" "Sinun!", vastasi Tenski. Ja eikun matkaan kohti vuosia sitten tutuiksi tulleita paikkoja. 
Seppo on Hämeenlinnan Perhokalastajien monivuotinen puheenjohtaja, siis läpeensä kalastukseen hurahtanut perhokalastaja. Tenskillä on vahvasti samanlainen kalastusgeeni joka toi isä-poika parivaljakon jälleen pohjoisille lohivesille.

Tässä osa Sepon mukaan ottamista lohiperhoista


Isä, poika ja yhteinen harrastus

Perhonheiton ohella Tenski päätti tutustua myös lohensoutuun. Ensimmäisen soutuluvan aamuvuorolla vapa taipui Vitoslompolossa Paavalinkiven edustalla. Pirteä lohijalka päätyi taitavan väsyttelyn jälkeen veneen kyytiin ja kalamiehet olivat luonnollisesti yhtä hymyä. 


Kirkas lohijalka ja onnellinen kalamies


Punahile toimii jo

Viikonloppua on vietetty hiljaisin ja haikein mielin. Lapinkoiramme Saiman taival katkesi lauantaina Utsjoelta Karigasniemelle johtavalla maantiellä. Lähtö taivaallisille poropaimennuslaitumille tapahtui äkisti, vailla kärsimyksiä. Saima haudattiin tontin läheisyyteen, poropolun varteen. 
Viime kesänä kotiinlähdön koittaessa, se ei millään olisi halunnut lähteä täältä Johkamiellistä.
Nyt Saima voi jäädä tänne.


SAIMA
20.07.2005 - 07.07.2012


3 kommenttia:

  1. Jari
    Voi ei ,, pahoittelut täältä naapureilta etelästä.

    VastaaPoista
  2. Nyt vsta luin tämän surullisen uutisen- hyvää matkaa Saimalle!

    VastaaPoista