Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Vauhdin hurmaa


Perjantaina sain miellyttävän pikahälytyksen Lahden Musiikkiopiston henkilökunnan virkistyspäivän kartingkisaan. Yksi osanottaja oli joutunut perumaan viime hetkellä osallistumisensa ja pääsin tuuraajaksi hauskaan tapahtumaan. 

Kahdentoista hengen hyväntuulinen seurue oli sonnustautunut ajohaalareihinsa Hollolan uuteen Kartingkeskukseen intoa puhkuen. Radan henkilökunnan ohjeistuksen jälkeen alkoivat kahdessa erässä ajettavat vapaat harjoitukset ja varsinaiset aika-ajot. Ahdas ja liukas rata laittoivat kuskien taidot koetukselle. Varsinaisen lähtöjärjestys muodostui luonnollisesti aika-ajojen tuloksien perusteella. 

A-finalisteja katsomossa jännittämässä

Aika-ajojen jälkeen starttasi B-finaali jonka voittaja ansaitusti pääsi A-finaaliin. Tiukkoja ohituksiakin nähtiin ja sijoituksista väännettiin oikein kunnolla. B-finaalissa monet kuskit paransivat kierrosaikojaan aika-ajoista, mikä kertoi oikeiden ajolinjojen löytymisestä.
A-finaalissa taisto oli tiukkaa, mutta rehtiä. Varaslähtöä vältettiin, olisihan se merkinnyt mustaa lippua ja joutumista joukon hännille. Lopulta kisan pronssia nappasi rehtori Juha, hopeaa lyömäsoitinten opettaja Riku ja voiton kuittasi musiikkiopiston entinen tuntiopettaja "A. Alonso".

B-finaali lähtöruudukossa

Hollolan Uistimen laturetki lähestyy. Hiihdon päiväksi on suunniteltu joko su.18.3. tai su.25.3. Päivä  varmistetaan lähempänä näillä sivuilla. Tähän mennessä matkaan lähtijöitä on jo todella mukavasti. Mukaan toki mahtuu vielä jos Salpausselän maisemissa, porukassa hiihdettävä 30 km:n laturetki kiinnostaa.

Limppu on taitava käsistään. Idearikas taiteilija voi kutoa puikoillaan muutakin kuin sukkia ja lapasia. Viime aikoina Limpun hyppysistä on lähtenyt koko joukko tutun näköisiä hahmoja. Ystävänpäiväksi valmistui mm. tämännäköinen "siivekäs".




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti