Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin

Pääset aina blogin etusivulle klikkaamalla lohenpyrstön kuvan vasenta yläkulmaa, jossa lukee Hollolan Uistin vaalealla tekstillä.
Alla olevat kuvat näet suurempana klikkaamalla kuvaa.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Juhlatunnelmaa


Lähes kaksikymmentä Hollolan Uistimen lähipiiriin kuuluvaa kokoontui tänään yhteen pikkujoulun merkeissä. Puheensorina täytti talon ja jouluiset suuhunpantavat maistuivat hyväntuuliselle joukolle. Pihalla loimusi tunnelmallinen, kelohonkainen jätkänkynttilä talvisen juhlan merkiksi. 

Uusinta Lapissa kuvattua elokuvaa katsottiin antaumuksella perheiden pienimpiä myöten. Lohien ja harjusten lisäksi nähtiin poikkeuksellisen paljon pohjoista luontoa. Katsomossa istui tällä kertaa normaalia enemmän filmitähtiä, eikä yhtään näyttelijää. 

Ensi-illan jälkeen alkoi odotettu pöytälätkäturnaus. Tiukat ottelut seurasivat toisiaan yleisön kannustaessa ympärillä. Alkusarjan ja semifinaalien jälkeen loppuottelupari oli vihdoin selvillä. Lopulta tiukan finaalin ja koko turnauksen voittajaksi julistettiin Petu.

Seuraavassa kuvakooste pikkujouluista

Väinö ja Kaisa

Juhon ja Konstan mittelö 

Ossi keskittyy

Olli-Pekan vuoro ja taustalla kaikista nuorimmainenkin, Kaapo, keskittyy seuraamaan

Pöytälätkämestari Petu vastaanottaa palkintonsa – jäänaskalit sekä pilkkisetin




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti