Viikonloppuna kokoonnuimme ystäväporukalla Siikaniemessä, Rysänperän kodalla. Nyyttikestien tapaan järjestetty ateriointi toi veden kielelle. Notkuvan pöydän antimista valmistui herkullisia nyhtöpossuhampurilaisia kaikin mahdollisin höystein. Paistoritilällä kävi lisäksi makkaroita ja maittavia tortilloita suklaa-banaanitäytteellä. Nokipannukahvien ja teen kanssa nautimme myös tuoreista, vieraiden leipomista erilaisista leivonnaisista. Yhteiset hetkemme teki erityisen muistettavaksi nämä hienot ystävät. Parin päivän aikana Rysänperältä kuului iloista puheensorinaa.
Tervetuloa Hollolan Uistin -blogiin
sunnuntai 25. toukokuuta 2025
Onkipäivä
sunnuntai 18. toukokuuta 2025
Ajatukset vähitellen kohti pohjoista
Tenojoesta lähti jäät pari päivää sitten. Runsaslumisen talven jäljiltä on Utsjoella vielä lunta maassa monin paikoin. Tunturiylängölle rautupilkille aikovan kannattaa varata sukset matkaan. Samaan aikaan jäidenlähdön kanssa alkoi Utsjoella keskiyön aurinko, joka paistaa yhtäjaksoisesti heinäkuun loppupuolelle.
Meidänkin ajatukset alkavat jo harhailla noille samoille seuduille. Viime syksynä hankitun dronen käyttöä on opiskeltu ahkerasti. Laitteen tarjoamat mahdollisuudet jaksavat yhä hämmästyttää. Opiskeltavaa ja harjoiteltavaa siis piisaa ja kesällä tuo nerokas laite matkaa mukanamme. Tulevassa elokuvassa näemme varmasti uusia kuvakulmia tutuistakin maisemista.
maanantai 12. toukokuuta 2025
Netta
Kävimme lauantaina Ruuhijärvellä syntymäpäiväjuhlien merkeissä. Päivänsankarin lisäksi paikalla oli myös ihastuttava berninpaimenkoiratyttö Netta. Netta on innokas ja vilkas pentu. Se viihtyi erinomaisesti vanhempien koirien seurassa, eikä empinyt osallistua niiden vauhdikkaimpiinkaan leikkeihin. Koirien lisäksi Netta sulatti saman tien myös ihmisten sydämet.
sunnuntai 4. toukokuuta 2025
2.5.2025
Viime perjantaina vietimme Elinan ja Petun hääjuhlaa. Kahdeksan vuoden seurustelu, "koeaika", oli vakuuttanut Elinan ja Petun virallistamaan pitkän suhteensa. Ihastuimme Elinaan jo ensitapaamisesta lähtien. Olemme ilolla ja luottamuksella seuranneet parin elämää ja valintoja. Heidän yhteiset vuodet ovat luoneet vankan pohjan tulevaisuudelle.
Vihkipäivä oli valittu oivasti, onhan päivämäärä 2.5.2025 myös erityinen. Varsinainen vihkiminen tapahtui Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Vihkimisen jälkeen siirryimme viihtyisään Villa Lillaan, missä nautimme hienosta interiööristä, maittavasta ruoasta ja mukavasta seurasta.